lauantai 28. tammikuuta 2017

Banja n:o 72 eli Banja na Laboratornoj

Pastellisävyt ovat Neuvosto-Venäjän uusi musta. Tai ovat aina olleet sitä. Muotivirtauksista sen suuremmin välittämättä. Toki niissä tapauksissa tämä ärsyttää, kun pastellivallankumous pesiytyy vanhan tiilirakennuksen ulkoseiniinkin, kuten yleisessä saunassa numero 72.

Julkisivujen maalaus pastellipinkiksi ei ole ainoa kauneusvirhe, muuten hyvinkin originaalin ja yli satavuotiaan saunan ulkoasussa. 2000-luvulla tehdyt ikkuna- ja oviremontit ovat tuoneet mukanaan nykyvenäläisen käytännön mukaan valtion ikkunatehtaan mallin, jossa vanhat ruutujaot ja puiset ikkunapokat on heitetty lähimmälle kaatopaikalle eli talon taakse.

Rakennuksen aulassa odottavat loisteputkivalaisimet, vaaleat laattalattiat ja pakolliset viherkasvit. Hallitseva pastelli on vihreä.

Koska lompakkomme ovat täynnä ja villi kokeilunhalu vie meitä mukaan, osuu valinta paikan kalleimpaan osastoon (Мужской Люкс, 550r/h). Näillä rahoilla saamme  oransseja einonahkasohvia ja lakattua pirttikalustoa, mutta sentään looshit. Pesutilat ovat perussiistit, isoa laattaa ja avaruusajan suihkut erilaisine painonappeineen. Huomionarvoista on se, että suihkujen suuttimet ovat tallella. Siisteyden lisäksi paikan tehnee luksukseksi nurkassa oleva kylmävesiallas (siisti).


Kiitämme: siisteyttä, hyviä löylyjä

Moitimme: ikkunaremonttia, pastellisävyjä, luksin jäykkää meininkiä

Yhteystiedot:
Общественная баня №72
Лабораторная улица, 3

Время работы: пн-вт, пт-вс: 08:00—22:30

http://obschestvennaya-banya-72.ru/

Huomionarvoista:Vanha saunarakennus on se tiilinen, lisärakennus aloineen on tehty joskus sotien jälkeen.











tiistai 21. kesäkuuta 2016

Banja n:o 3, Metallostroj (Kolpino)

Kevätauringossa kaikki onnistuu ja asiat vaan tuntuvat paremmilta. Niin saunakin. Varsinkin kun vihdoin niitä löytää Pietarin eteläisistä lähiöistä (tässä oli muutama epäonninen reissu, mutta niistä ehkä myöhemmin).

Reilu parikymmentä kilometriä Pietarin keskustasta kaakkoon sijaitseva Metallostroj on neuvostoaikana perustettu mallitaajama, jossa elämä on muodostunut yhden tehtaan ympärille. Laajemmin alue on suomensukuisten inkerikkojen ikiaikaista asuinaluetta, laskeehan Inkeroisten jokikin hieman etelämmässä Nevaan. Sodanjälkeen rakennettu asuinalue, säännöllisissä ryhmissä olevine kolmikerroksisisine kivitaloineen ja isoine pihoineen on idyllinen. Keväiset kunnostukset ja kulotukset tuovat pikantin lisän ympäröivään hajuavaruuteen.  Jossain toisessa todellisuudessa näin lähellä isoa metropolia oleva asuinalue olisi arvokas.Tässä hetkessä ei kevätkunnostuksia ole oikeasti tehty osin vuosikausiin ja osassa pihoista tuli näyttää joskus jo ottaneen rengin sijasta isännän aseman.

Pihoilta ja joutomailta nouseva savu ympäröi meitä kävellessämme rautatiepysäkiltä nimeltään "19 km" kohti taajaman keskustaa ja saunaa (tätä eivät googlen kartat aina löydä). Saunarakennus on tyylillissti samaa, sodan jälkeen rakennettua viehättävää neuvostokonstruktismia ja kimaltelee auringossa houkuttelevasti. Hitaan raukeassa iltapäivässä termospullot avautuvat puku- ja vilvoitteluhuoneen puisilla penkeillä. Me haimme omat saunaeväämme vastapäisestä valintamyymälästä ja olemme kylmiin juomiimme tyytyväisiä. "Vähintään kerran viikossa", sanovat kanssasaunojamme, ajautuessamme puheisiin saunomismääristä. Tosin "nuoria täällä ei juuri näy"-kommentit eivät tunnu ihan oikeutetuilta, kun samaan aikaan puolet saunojista on alle nelikymppisiä. 

Aurinko tunkeutuu väkisin sisään ikkunalasien pölyn läpi ja valaisee lakattuja, jo tummuneita mäntykaappeja kutsuvasti. Puuliitoksista päätellen lienevät alkuperäisiä tai ainakin lähes. On ihminen joskus osannut miettiä, mikä on ihmiselle hyvä. Muuten kaikkia tiloja hallitsee läpileikkaavasti valkoinen neliölaatta, rivitkin sinnepäin täynnä. Pesuhuoneessa sama tunnelma jatkuu, joku tosin on uusinut suihkut muovisiksi - valurautaiset vesipisteet ovat onneksi vielä tallella. Saunassa on kuumaa, miellyttävää ja hyvin kuumaa. Mutta siis miellyttävällä tavalla. Ja hyvin pimeää, huolimatta ulkona yrittävästä auringosta.

Jäähdytellessämme itse majuri innostuu kehumaan saunaansa. Omien sanojensa mukaan, hän on ollut siellä töissä "aina" tai ainakin pitkään. Saunan lämmitys tehdään aina öisin ja puuta kuulemma riittää. "Asummehan metsän keskellä!" Majuri innostuu niin, että pääsemme jopa näkemään oven, jonka takana olisi ovi, josta pääsisi tilaan, josta kiuasta lämmitetään. Lähes pyhille paikoille siis.

Kiitämme: Mahtavaa tunnelmaa, löylyjä, autenttisuutta, näppärää sijaintia aseman vieressä, hyviä palveluja

Moitimme: No ei tähän nyt oikein mitään keksi.. No ei ollut allasta.

Yhteystiedot:
Banya n:o 3 (Баня №3)
ylitsa Pionerskaya 7 (ул. Пионерская, д.7)
Metallostrojin taajama (пос. Металлострой)
+7 812 464 2257

http://www.spbbpk.ru/filialy/banya-3/

Aukioloajat:
Suljettu torstaisin, loput aukioloajat löytyvät www-sivuilta.

Huomionarvoista: Puulämmitteinen! Alkuviikosta sauna on lähes ilmainen.
















perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kruglye bani

Kruglye bani (Круглые бани) eli pyöreä sauna on ehkä yksi maailman tyylikkäimmistä saunarakennuksista. Vuonna 1930 valmistunut, valkoiseksi kalkkimaalattu, pyöreä, ja keskeltä avoin rakennus, on Leningradissa voimakkaasti vaikuttaneen arkkitehtoonisen avantgardismin hienoimpia ilmentymiä. Pyöreän saunan suunnitteli arkkitehti Aleksandr Nikolskij, joka edusti neuvostoliittolaista konstruktivismia, jota ehkä meillä Suomessa kutsutaan laajasti funkkikseksi. Saunan tarkan geometrinen ulkoasu on selvästi ottanut vaikutteita myös supermatismilta. Alunperin saunan sisäpihaa peittämään suunniteltiin esimerkiksi valtavaa lasikupolia, mutta realiteetit tulivat vastaan ja sauna sai nykyäänkin tunnetun ulkoasunsa. Samanaikaisesti Nikolskij suunnitteli toisen samantyyppisen saunan Pietariin ja yhden Tyumeniin. Valitettavasti nämä molemmat rakennukset makaavat hylättyinä, lähellä purkutuomioita. Nikolskijn tunnetuin työ lienee Krestovskin saarella ollut Kirovin stadion, jonka paikalle parhaillaan rakennetaan massiivista uutta kotiareenaa kaupungin ylpeys Zenitille. Saunan kerrotaan toimineen myös Leningradin piirityksen aikana, aivan alkua lukuunottamatta. Legendaarinen valokuva on talvelta 1941, kun piirityksen vankina olevat kaupunkilaiset palaavat saunasta yhdessä pitkässä jonossa keskellä jäätävää talvea.

Talvi kiristi otettaan meistäkin, kun ihmetellimme Ploschad Muzhestvan (Площадь Мужества) tuntumassa olevaa saunarakennusta. Elämysmatkailijat saapunevat paikalle metrolla (samanniminen pysäkki), mutta me tulimme nykyaikaisesti Uberilla. Kuivin jaloin ja lämpimin käsin. Taksit, kuten muutkin paikalliset, tuntevat paikan paremmin sen ulkonäköä kuvaavalla nimellä "баня шайба" (kiekko). 

Sisällä saunarakennuksessa on valittavana joko yleinen puoli tai lux. Vain jälkimmäisestä pääsee uimaan ulkoaltaalle, joka toki näkyy hinnassakin (400rub/h). Sekasukupuoliseurueella saunaan kannattaa ehdottomasti tulla keskiviikkoisin tai lauantaisin, jolloin lux-puolelta pääsevät sisäpihalla olevalle altaalle sekä miehet että naiset. Tammikuisen lauantain alkuillasta emme olleet ainoita, jotka olivat saaneet saman idean. Aula oli täynnä karvahattupäisiä, mutta eri ikäisiä jonottajia. Jotakuinkin kolmen varttitunnin jonottelun aikana harkittiin jopa paikanvaihtoa, mutta houkutus lämpimästä ulkoaltaasta kylmyyden keskellä osoittautui liian suureksi.

Alakerran lux-osastolla ilmoittaudutaan ensin pienelle tiskille, jossa saunaemäntä antaa ohjeet saunomisesta ja kyselee mahdolliset tillbehör-tarpeet (pyyhkeet, tossut, vastat, jne.). Vaaleanruskeilla koristetiilimuurauksilla toisistaan erotetut looshit olivat ääriään myöten täynnä, hymyileviä ja punakoita miehiä kulki sinne tänne kovaäänisen keskustelun saattelemana. Saunan sisäpuolen sisustus ei "täysin" edusta samaa maailmaa kuin kalkkimaalattu funkkis ulkona. Sisäpuoliseen tunnelmaan kuului perinteisten koristetiilten lisäksi looshien tummanruskeiksi petsatut heiluriovet ja kaikenkattava punertava tapetointi. Pesuhuoneen paikallisesta plantagenista ostettuihin roomalaispatsaisiin ei kannata kiinnittää sen enempää huomiota, vaan mennä suoraan perinteiseen kaksikerroksiseen löylyhuoneeseen.

Tällä kertaa suuret käyttäjämäärät olivat selvästi vähän vaikuttaneet löylyihin. Kosteutta kyllä riitti, mutta lämpötila jäi hiukan liian vaisuksi. Onneksi sentään muutaman kerran eräs vanha vastottaja otti kiukaasta ja kaupunkikaasusta kaiken irti. Ehkä se onkin tekniikkalaji. Tai tahtolaji. Kuten myös "vastahoito". Viidelläsadalla ruplalla sain päätyönään pakastelihaa maahantuovalta tveriläiseltä kokovartalohoidon. Kahdella tammivastalla hoidettiin ensin selkä rytmikkäin liikkein, sitten vatsa, kädet ja jalat jalkapohjineen. Kahden käden nopeasta, jopa ajoittain kiihkeästä työskentelystä tuli mieleen jazz-rumpali improvisaatioineen. Vastoittajia saunoissa on varsinkin iltaisin useita ja he tarjoavat palveluitaan osin innokkaastikin. Jos eivät, niin kysymällä onnistuu aina.

Kontrasti pariinkymmeneen pakkasasteeseen kaiken kuumuuden jälkeen oli musertavan mahtava. Valkoiseksi laatoitettu pyöreä sisäpiha, jossa lumikinoksien keskellä oli höyryävä allas, loi yhdessä tähtikirkkaan illan kanssa uskomattoman elämyksen, lähes euforian. (Euforian keskellä tietty varovaisuus on kuitenkin plussaa, talvella piha on todella, siis todella todella liukas!)

Kiitämme:
Upeaa arkkitehtuuria, upeaa ulko-allasta, tunnelmaa.. ja vielä kerran tunnelmaa. Ja allasta. Ja funkkista!

Moitimme:
Saunan sisustussuunnittelijaa, saavutettavuutta (taas kerran vähän makuasia), kalliihkoa hintaa, vaihtelevia löylyjä, pientä rapistuneisuutta.

Yhteystiedot:
Круглые бани eli баня шайба
улица Карбышева, 29а
+7 (812) 331-88-99
+7 (812) 297-64-09
http://batbani.ru/kruglye-bani

Aukioloajat:
Yleinen puoli joka päivä (pl. torstai) 8:00-22:00
Lux miehille joka päivä (pl. torstai) ja naisille keskiviikkoisin ja lauantaisin 9:00-23:00

Huomionarvoista: Ainoa toiminnassa oleva "pyöreä" sauna Pietarissa. Lux-puolelle pääsevät myös naiset ke ja la. Sauna suljettun torstaisin. Kahvila, josta saa ruokaa ja juomaa. Ruokaa voi tilata myös suoraan saunaan. Kaasulämmitteinen.







 



tiistai 22. joulukuuta 2015

Ohtinskie bani

Joulukuisessa pimeydessä ovat Credneohtinskyi prospektilla (Среднеохтинский проспект) sijaitsevan punatiilirakennuksen julkisivun kyltit illan todellakin ainoa valopilkku. Lammikoita väistellen pääsee sisään tähän viime vuosisadan alussa (1901) rakennettuun Ohtinskien (Охтинские бани) saunaan (saunalla on lähteistä riippuen myös muita nimiä, ks. alta), joka on ollut valmistumisestaan saakka saunakäytössä. Nimensä sauna, kuten katu ja aluekin, ovat saaneet Nevaan laskevasta Ohta-joesta, jonka suomalaisen etymologia selvittäminen jätetään harjoitustehtäväksi.

Aulassa on hetkeksi pysähdyttävä pohtimaan seuraavia liikkeitä, kun vaikuttaa, että tarjontaa olisi joka oven takana (aulakerroksessa kaksi miesten yleistä puolta, ylhäällä lisää saunoja). Reippaat huudot ja höyryävien miesten iloiset viittelyt suorastaan imaisevat peremmälle. "Alan meininki!", pääsee vääjämättä huulilta. Saunamajuri (työasussaan) opastaa meidät peremmälle, isompaan pukuhuonetilaan. On kuin takaseinän baaritiskin edessä olevan pöydän ympärille olisi kerääntynyt paikallisen gutzeitin aamuvuoro, iltavuoro ja tonttujen kuoro. Puhetta, naurua ja lauluntapaista piisaa. Tästä ei lauantaisauna parane.

Vaikka meininki on kovin kansanomaista pirttikalusteineen, on pukeutumiseen varattu pienet neljän hengen eriöt. Ilman ovia tosin. Iso valkoinen laatta korkean tilan seinissä tekee sisätilasta tavallaan jopa tyylikkään. Viimeisillään roikkuvat loisteputket tasaavat onneksi tilanteen takaisin kansanvallan puolelle. 

Pesuhuoneen oven takana ilmankosteus lähentelee sataa ja avonaisten ikkunoiden aiheuttama valkoinen höyry kietoo kaiken vaippaansa. Suihkut toimivat ja niitä taitaa olla käytössä jopa kuusi, ellei kahdeksan. Löylyhuone on iso, iso muurattu ja rapattu kiuas yhdessä nurkassa, lauteet parin metrin korkeudella sen vieressä. Ja toisessa kulmassa "alalauteet" eli yksi tai kaksi hyllyä jäähdyttelyä varten. Ja ihmisiä, niitä on. Parhaimmillaan saunassa on lähes kolmisenkymmentä eri ikäistä ja kokoista miestä kannustamassa jatkuvaan löylynheittoon. Paksut rukkaset kädessä vettä heitäänkin melkein taukoamatta, kuumille, selvästi vähän aikaa sitten vaihdetuille kiville. Sihasduksia seuraa hyökyaaltomainen kuumuus, hyväksyvää meteliä ja ankaraa vastankäyttöä.

Ennen lähtöä kotiin, takaisin perheensä luo, tiivisti venäläinen saunaseuramme lauantaisaunan olennaisen: "Miehen elämässä on oltava hetkiä rauhoittumiseen, ilman naisia. Ehdottomasti ilman naisia."

Kiitämme:
Aukioloaikoja - auki joka päivä! Sopuisia hintoja, hyvää yleismeininkiä ja autenttista tunnelmaa, löylynheittofrekvenssiä (hieno sana), olutvalikoimaa, vilvoittelumahdollisuutta ulkona

Moitimme:
Sijaintia (ehkä eninten subjektiivinen asia), vastojen kalleutta (tosin valikoima oli laaja).. ja mitäs vielä.. no kai voisi valittaa, että ei ole puusauna, eikä ole allasta yleisellä puolella. Valivali.

Yhteystiedot:
Охтинские бани tai Среднеохтинские бани tai jopa Баня № 25 в Красногвардейском районе
Среднеохтинский проспект, 36 (Sredneohtinskyi prospekt)
+7 (812) 227-31-57 

Aukioloajat:
Arkipäivisin 09:00-22:00, viikonloppuisin 08:00-22:00
Saunassa on yksi naisten yleinen puoli (300 rub/1,5h), kaksi yleistä miesten puolta (350- 400 rub/1,5h)ja yksi "parempi" puoli, jossa naisten päivä on lauantai. Yleinen alennuspäivä on torstai.

Huomionarvoista:
Saunan baari myi hyvin kylmää olutta pulloissa. Ja useaa sorttia! Myös valtavia kuivattuja kaloja oli valikoimassa. Kylmävesialtaan vesi oli jäätävää! Ulos pääsee jäähdyttelemään aulan kautta, mutta takaovesta. Penkit ja tupakkipaikka tähtitaivaan alla. Kaasulämmitteinen. Aulassa myydään kaikista mahdollisista tehtyjä vastoja.












keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mytninskie bani - päivitys

Mytninskiella eivät löylyt ole muuttuneet mihinkään, mutta "baari" on saanut ympärilleen väliseinän. Ja baarin iloinen puolipanelointikin on osin muuttunut kivijäljitelmään. Oh jolly good! Itse saunasta perustiedot kerrottiin jo aikaisemmin tällä kanavalla.

Ai niin, nyt tän blogin kommenttiosion pitäisi toimia paremmin. Kokeilkaa? Anyone?


Vanha meininki vasemmalla, uusi oikealla.

Henkilökunta ja tarjonta suunnilleen samaa, hanakalja ei vieläkään pääse suosikkilistalle.

Telkkari on nähtävissä vain baarissa, Zenitin pelien aikaan lienee tungosta.


torstai 19. marraskuuta 2015

Bateninskie bani

Lesnajan metroaseman (Лесная) lähellä oleva Bateninskie bani (Батенинские бани) herättää hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta saunan masentava ulkoasu ja kalliihko hinta pitävät sieltä poissa, mutta toisaalta tunnelma, hyvät löylyt ja lämmitetty iso ulkoallas antavat kaiken taas anteeksi. Ja paikkaan on palattava aina vaan uudestaan. 

1930-luvulla Vyborgskyin alueelle rakennettiin uusi, laaja asuinalue, Батенинский жилмассив (Bateninskiy zhilmassiv), johon sauna ja sen yhteydessä ollut pesula tiiviisti kuuluivat. Neuvostoliittolaista konstruktivismia edustanut rakennushanke oli yksi Leningradin suurimmista ennen sotaa. Tyylillisesti itse jopa puhuisin neuvostofunkkiksesta, mutta en tosin olekaan asiantuntija. Asuinalue on edelleen osittain jäljellä ja sitä ei ole juurikaan ulkoisesti muutettu. Nämä ns. vanhat lähiöt ovat osin hyvin miellyttäviä ja rauhallisia alueita (jos ei oteta huomioon metroasemien neonvalokaaoksia). Vaan saunalle nimensä antanutta ulitsa Bateninaa ei enää ole, nykyään katu on nimetty Neuvostoliiton sankarin, vain 19-vuotiaana kuolleen sotamiehen, mukaan Aleksandr Matrosovan kaduksi (Улица Александра Матросова). Eikä enää ole pesulaakaan ja sauna näyttää nykyään valitettavan nykyvenäläiseltä. Eli ei niin kauniilta. Tällä kertaa pvc-muovista tehyllä, beesiksi läpivärjätyllä paneelilla ei ole paikattu vain tiiliseinien puutteita, vaan koko rakennus on paneloitu kuin vaaleanruskeaksi termiittikeoksi, josta on vaikea tunnistaa 30-luvun tyylikästä saunarakennusta. Pääsisäänkäynnin ulkoseinät on vuorattu verhoilukivillä (tämä on kai oikea sana?), joita näkee normaalisti lähinnä kylpylämainoksissa. Jälleen kerran kontrasti samasta seinästä aukeavien vanhojen myymäläpisteiden luukkujen kanssa hämmentää suuresti. Vain oven yläpuolella oleva rikkinäinen banja-kyltti tuo kokonaisuuteen tuulahduksen autenttisuutta, jopa inhimillisyyttä. 

Kulunut puuovi (ei siis metallia, kuten nykyään aina muualla) vie kadulta neuvostomaailmaan, jossa hämärät käytävät ja ristikkojen taakse suljetut palvelutiskit yhdistyvät epävarmuuteen siitä, että uskaltaako seuraavaan oveen kolkuttaa astuakseen sisään. Kaikkea tätä ympäröi särisevien loisteputkien luoma kelmeä kajo. Jos haluaa ulkoallasta ja ulkona olevaa puusaunaa, on mentävä pohjakerroksen lux-osastolle. Muualta altaalle ei pääse, emmekä ole ylimpiä kerroksia edes kokeilleet. Aivan pihan allasalueen viereen, vuonna 2011 hävitetyn pesulakompleksin paikalle, on viimeisten vuosien aikana rakennettu parikymmenkerroksista modernia asuintaloa. Altaalla on kylmän oluen kera voinut seurailla työn edistymistä ja pohdiskella tulevien asukkaiden reaktioita saunan allasosastoon. Vaan keväällä 2015 asiaan reagoitiin pienentämällä saunan piha-aluetta ja rakentamalla sen ympärille korkea (yllättävän tyylikäs) puinen aita, jonka päälle vielä muoviset näkösuojat (ei niin tyylikästä).

Pihalla on kuitenkin vielä tilaa lämmitetyllä altaalle, pienelle kylmäaltaalle sekä maalatuista pyöröhirsistä rakennetulle pihasaunalle, joka on puulämmitteinen. Pihasauna on pieni ja kapeahko, mutta tehokas. Molemmilla seinustoilla on lauteet, keskellä lavitsa vastakäsittelylle ja takaseinustalla punatiilimuurattu iso kiuas. Yksinkertaista ja toimivaa. Ja vastottajat (mikä lienee suomalainen termi?) osaavat asiansa, suosittelen.

Sisäpuolen tiloissa on turkkilaista ja suomalaista saunaa, iso sisäallas ja suihkut sekä tietenkin venäläinen banja, jossa saunasirkat pitävät moniäänistä konserttiaan. Saunatilojen yleisilme on hyvin siisti, kahvila/ravintola myy jopa tuontioluita ja tietenkin ruokaa. Viikonloppuiltaisin sauna on hyvin täynnä, monet kanta-asiakkaita. Sauna kerää löylyjensä ja palveluidensa takia ihmisiä suojiinsa viikottain, hyvinkin kaukaa. "Onko 1h 45 min paljon vai vähän..?", kysyi eräs, udellessamme miten kaukaa saunaan tulivat.

Kiitämme:
pihasaunaa ja ulkoallasta, hyvää palvelua, löylyjä, puusaunaa, yleistä siisteyttä

Moitimme:
saunan ulkoasua, ulkotilan pienentämistä (tosin se näyttää paremmalta nykyään), ehkä hiukan kallista hintaa

Yhteystiedot:
Батенинские бани (Bateninskie bani)
Улица Александра Матросова 20(ulitsa Aleksandara Matrosova 20)

http://batbani.ru/bateninskie-bani